Muistisairauksien ennaltaehkäisystä on alettu puhua vasta 2000-luvulla. Kotimaiset ja kansainväliset pitkäaikaiset seurantatutkimukset osoittavat, että elämäntapoihin, liikunta- ja ruokailutottumuksiin, sosiaaliseen aktiivisuuteen ja henkisiin toimintoihin vaikuttamalla voidaan Alzheimerin taudin ja muiden muistisairauksien puhkeamiseen vaikuttaa myöhentävästi. Kohdennetuilla toimenpiteillä puhkeamista voidaan hidastaa jopa 3-5 vuodella.

Alzheimerin tautiin sairastumiselta suojaavia tekijöitä tutkitaan laajasti. Näitä voivat olla esimerkiksi statiinit, estrogeeni, antioksidantit (e-vitamiini, c-vitamiini) sekä jotkut tulehduskipulääkkeet.
Muistin käyttäminen aktivoi aivoja. Aivoja kannattaa siis vaivata. Myös tunnetut terveyttä vaalivat keinot ovat hyväksi muistihäiriöiden ehkäisyssä.
- Aivojen käyttäminen (kouluttautuminen)
- Virkistävät harrastukset
- Toimivan sosiaalisen verkoston ylläpito
- Monipuolinen ja terveellinen ravinto (kalorien rajoittaminen, kasvikset, kalarasvat)
- Liikunta
- Alkoholin liikakäytön välttäminen

Alzheimerin taudin riskiä kasvattavat monet ns. elämäntapasairaudet, joita ovat mm. verenpainetauti, korkea kolesteroli, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä aivoverenkiertohäiriöt. Näitä sairauksia hoitamalla vähennetään samalla myös Alzheimerin taudin riskiä.
Mitä useampi riskitekijä yhdellä ihmisellä on, sitä tarkemmin on syytä puuttua yllämainittujen sairauksien hoitoon. On tärkeää, että perussairaudet hoidetaan ja että mittaustulokset ja veriarvot pysyvät viitearvojen sisällä, vaikka sitten lääkityksellä.
Muistisairauksien ennaltaehkäisystä on alettu puhua vasta 2000-luvulla. Kotimaiset ja kansainväliset pitkäaikaiset seurantatutkimukset osoittavat, että elämäntapoihin, liikunta- ja ruokailutottumuksiin, sosiaaliseen aktiivisuuteen ja henkisiin toimintoihin vaikuttamalla voidaan Alzheimerin taudin ja muiden muistisairauksien puhkeamiseen vaikuttaa myöhentävästi. Kohdennetuilla toimenpiteillä puhkeamista voidaan hidastaa jopa 3-5 vuodella.
Alzheimerin tautiin sairastumiselta suojaavia tekijöitä tutkitaan laajasti. Näitä voivat olla esimerkiksi statiinit, estrogeeni, antioksidantit (e-vitamiini, c-vitamiini) sekä jotkut tulehduskipulääkkeet.
Muistin käyttäminen aktivoi aivoja. Aivoja kannattaa siis vaivata. Myös tunnetut terveyttä vaalivat keinot ovat hyväksi muistihäiriöiden ehkäisyssä.
Aivojen käyttäminen (kouluttautuminen)
Virkistävät harrastukset
Toimivan sosiaalisen verkoston ylläpito
Monipuolinen ja terveellinen ravinto (kalorien rajoittaminen, kasvikset, kalarasvat)
Liikunta
Alkoholin liikakäytön välttäminen