Käytännön kokemus on osoittanut, että kuntouttavaa päivätoimintaa tulisi olla vähintään kaksi kertaa viikossa, jotta sillä voidaan edistää kuntoutumista. Päiväkuntoutukseen yhdistetään sosiaalisia taitoja säilyttävää virikkeellistä yhdessä tekemistä, mutta se ei saisi olla päiväkuntoutuksen ainoa tavoite. Haasteena on tavoitteellisen kuntoutuksen elementin sisällyttäminen nykyiseen päivätoimintaan, jota järjestetään perusterveydenhuollon, yksityisten palveluntuottajien sekä muisti- ja dementiayhdistysten toimesta.
Päiväkuntoutuksella tarkoitetaan sairastuneelle yksilöllisesti suunniteltua ja tavoitteellista kotihoitoa tukevaa kuntoutusta. Päiväkuntoutusta voidaan järjestää päivätoimintapaikoissa tai yksilöllisinä kotikuntoutusjaksoina.