Kunta myöntää harkinnanvaraisesti omaishoidon tukea, kun hoivan ja avun tarve on lisääntynyt vaativaksi ja sitovaksi, ja omaisen antama hoito on hoidettavan edun mukaista. Tukea voi hakea oman kunnan sosiaalitoimesta.
Omaishoitajuudesta laaditaan omaishoitajan ja kunnan välille sopimus, jonka liitteenä on hoito- ja palvelusuunnitelma. Omaishoidon tukeen kuuluu hoitopalkkio (väh. 336,41e/kk v.2009), jota maksetaan hoidon raskauden ja kunnan harkinnan mukaan. Hoitopalkkio on verotettavaa tuloa, ja sen määrä tarkistetaan vuosittain. Lisäksi omaishoidon tuki muodostuu omaishoitajalle myönnettävistä vapaapäivistä (väh. 3vrk/kk, jos hoito yhtäjaksoista ja sitovaa) ja hoidettavalle annettavista palveluista (esim. ateria- ja kuljetuspalvelu).
Omaishoitajuus on usein vaativaa, sitovaa sekä varsinkin sairauden edetessä raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Omaishoitajan onkin erittäin tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, sillä uupunut omaishoitaja ei ole kenenkään etu. On hyvä pitää kiinni esimerkiksi omista ystävistään ja harrastuksistaan, ja pyrkiä jakamaan hoitovastuuta muiden kanssa. Tärkeitä omia hetkiään omaishoitaja saa, jos muistisairas ihminen käy päiväpaikassa tai viettää silloin tällöin aikaa sukulaisen tai tuttavan seurassa. Oman kunnan sosiaalitoimesta voi myös tiedustella lyhytaikaishoitoa joko tarvittaessa tai säännöllisesti toistuvasti. Myös vertaistuki eri muodossaan on osoittautunut monelle omaishoitajalle hyväksi keinoksi auttaa jaksamista.
Omaishoitajuus muuttuu muistisairauden edetessä, kun sairastuneen avun tarve hiljalleen kasvaa. On hyvä jo etukäteen pohtia omia rajojaan ja keskustella kotitilanteesta myös muiden läheisten kanssa. Kun omat voimat tuntuvat ehtyvän, on hyvä hankkia apua ja tukea mahdollisimman pian.
- Omasta hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta
- 31 kb, päivitetty 4.3.2009
- Muistisairaan tukeminen
- 30 kb, päivitetty 4.3.2009
Omaishoitajuuteen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä kuntasi sosiaalitoimeen sekä paikalliseen Muistiliiton alueyhdistykseen.
Alueyhdistyshaku
Muistisairaiden edunvalvonta
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry
Kuntatiedonkeskus


































