Kuntoutussuunnitelma on yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa laadittu henkilökohtainen suunnitelma, johon on kirjattu minkälaisten palvelujen avulla ja millaisella omalla toiminnalla voi tukea toimintakyvyn säilymistä ja kuntoutumista. Omalta lääkäriltä voi kysyä tarvittaessa mahdollisuutta saada fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa, päiväkuntoutusta tai psykologista tukea. Kuntoutuksen palvelujen soveltaminen muistisairauksiin on vielä melko uutta, joten ei kannata lannistua ensimmäisestä ihmettelevästä tai kielteisestä vastauksesta.
Liikunta on tärkeää sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpidolle että henkiselle hyvinvoinnille. Jo parin viikon sisälläolo tai liikkumattomuus voi heikentää oleellisesti ikääntyvän ihmisen peruskuntoa. Kannattaa siis liikkua vähintään yhtä paljon kuin aikaisemminkin tai suunnitella itselle viikko-ohjelma, jossa on päivittäin tai ainakin kolme kertaa viikossa vaihdellen esimerkiksi kävelyä, uintia, ohjattuun liikuntaan osallistumista tai vaikka pihatöitä. Normaalien harrastusten jatkaminen oman voinnin puitteissa on tärkeää sosiaalisten suhteiden säilymiselle ja tukee hyvinvointia sekä toimintakyvyn säilymistä.
Aivoja kannattaa aktivoida käyttämällä niitä erilaisissa pienissä muisti- ja ongelmanratkaisutehtävissä. Esimerkiksi lukeminen, elokuvien katsominen, sanaristikoiden täyttö, kirjoittaminen tai pelaaminen vaikka lastenlasten kanssa on hyvää jumppaa aivoille.
Mahdollisimman säännöllinen ruokailu ja monipuolinen ruokavalio ovat tärkeitä, jotta yleiskunto säilyy hyvänä ja riittävä ravintoaineiden ja vitamiinien saanti on taattu. Aktiivisen arjen vastapainona on tärkeää levätä riittävästi ja saada hyvää ja pitkäkestoista yöunta. Mahdollisista univaikeuksista kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa.
Muistin apuvälineinä kannattaa kokeilla erilaisia muistilappuja ja teknisiä muistuttajia, varsinkin jos ne ovat jo ennestään tuttuja. Kalenteriin on hyvä merkitä tulevat tapahtumat ja sieltä voi tarkistaa myös edellisen viikon ohjelman. Avaimet, lompakko ja muut tärkeät asiat on hyvä säilyttää kotona aina samassa, keskeisellä sijainnilla olevassa paikassa. Useita sähkölaitteita on saatavilla ajastimilla varustettuina ja esimerkiksi sähkölieteen voi asentaa myös jälkikäteen aikakatkaisimen turhien huolten välttämiseksi.
- Kuntoutusmalli
- 24 kb, päivitetty 9.2.2010
- Kuntoutusopas muistisairaille
- 451 kb, päivitetty 15.1.2010
- Viikko-ohjelma
- 26 kb, päivitetty 15.1.2010
- Etenevä muistisairaus - miten ylläpidän toimintakykyäni?
- 27 kb, päivitetty 2.3.2009
Muistisairaat ja museot -opas museoiden ja muistisairaiden ystävien ja omaisten, hoitolaitosten ja yhdistysten käyttöön:
- Muistisairaat ja museot -opas
- 714 kb, päivitetty 1.4.2009
- Muistipolku -opas
- 953 kb, päivitetty 1.4.2009
terveyskirjasto.fi: Kuntoutus muistisairauksissa

































