Muistiliiton vuoden 2009 teemana on omaehtoinen ennakointi. Liitto pyrkii siihen, että ihmisillä olisi tietoa ennaltaehkäisyn mahdollisuuksista sekä monenlaisia vaihtoehtoja varautua mahdolliseen muistisairauteen ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Omaehtoinen ennakointi sisältää ihmisen itsensä määrittelemät konkreettiset keinot tai toivomukset siitä, miten asioita tulee hoitaa hänen mahdollisen toimintakyvyttömyytensä aikana.
Hoitotahdon avulla muistisairautta sairastava ihminen voi ilmaista omaa hoitoaan koskevan tahdon sellaisen tilanteen varalta, että hän ei itse enää pysty osallistumaan hoitopäätöksen tekemiseen. Hoitotahdossa voidaan mm. ilmaista suostumus tai kielto tiettyihin hoitotoimenpiteisiin, nimetä sijaispäättäjä hoitoa koskeviin ratkaisuihin sekä esittää toiveita hoivan ja elämänlaadun suhteen.
Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse järjestää asioidensa hoidon esimerkiksi sairauden tai heikentyneen terveydentilan aiheuttaman mahdollisen toimintakyvyn varalta. Edunvalvontavaltakirjassa nimetään tietty henkilö hoitamaan määriteltyjä asioita kuten esimerkiksi taloudellisia asioita ja/tai terveyden- ja sairaanhoitoon liittyviä asioita. Valtakirjan laatimisessa on suositeltavaa käyttää asiantuntijan apua. Maistraatti vahvistaa valtakirjan ja valvoo valtuutetun toimintaa.
Mikäli kaipaat lisätietoja tai edunvalvonnallista apua, otathan yhteyttä paikalliseen maistraattiin tai oikeusaputoimistoon.
Maistraatit
Oikeusaputoimistojen palvelupisteet
- Hoitotahtolomake
- 668 kb, päivitetty 17.2.2010
- Vårdtestamente
- 705 kb, päivitetty 24.2.2010
- Hoitotahto_mallitäyttö
- 681 kb, päivitetty 26.2.2010
- Oikeusopas
- 296 kb, päivitetty 9.12.2009
- Hoitotakuu
- 17 kb, päivitetty 20.2.2009
- Malleja edunvalvontavaltuutuksesta
- 19 kb, päivitetty 20.2.2009
Reetta Saarnio:
Fyysisten rajoitteiden käyttö vanhusten laitoshoidossa
Maistraatti
Kela
Verohallinto
























