Autolla ajo

Kuvituskuva: Kaksi naista huput päässä kävelevät rannalla ja nauravat.

Autolla ajo

Monelle autolla ajaminen on jokapäiväistä eikä autolla liikkumisen tarve suinkaan vähene muistisairauden myötä. Uuden tilanteen edessä ollaan erityisesti silloin, kun muistisairauteen sairastuva perheenjäsen on perheessä ainoa, jolla on ajokortti.

Muistisairausdiagnoosi ei välttämättä estä autolla ajoa sairauden alkuvaiheessa. Sairauden edetessä ajokyky kuitenkin heikkenee, joten mahdollisesta ajokortin luopumisesta on hyvä keskustella jo sairauden alkuvaiheessa. On mahdollista, ettei muistisairas tiedosta alentunutta ajokykyään, jolloin ajokykyä ja mahdollista ajokortista luopumista on lähestyttävä päättäväisesti, mutta hienotunteisesti. 

Muistisairaan ihmisen ajokykyä on seurattava ja arvioitava säännöllisesti. Ajokykyisyyttä arvioi yleensä neurologi, geriatri tai yleislääkäri. Mikäli lääkärillä terveystarkastuksen jälkeen jää epävarmuutta sairauden asteen vaikutuksesta ajokykyyn, voi hän tarvittaessa määrätä sairastuneen terveysperusteiseen ajokyvyn arviointiin, jossa hänen ajokykynsä tarkemmin arvioidaan.

Ajoterveysvaatimusten täyttymisen osalta puhutaan eri kuljettajaryhmistä:

  • Ryhmään 1 kuuluvat moottoripyörän, henkilöauton, pakettiauton ja henkilöautovetoisen ajoneuvoyhdistelmän kuljettajat sekä traktorin ja mopon kuljettajat.
  • Suurin osa ns. tavallista henkilöauton kuljettajista kuuluu siis ryhmään 1. 
  • Ajoterveysvaatimukset eivät täyty ryhmän 1 osalta, jos henkilöllä on vähintään keskivaikea muistisairaus. Kuitenkin myös lievä muistisairauden vaihe voi vaikuttaa ajokykyyn heikentävästi.
  • Ryhmään 2 kuuluvat kuorma- ja linja-auton ja niistä muodostuvien ajoneuvoyhdistelmien kuljettajat sekä henkilö- ja invataksinkuljettajat, joilla on henkilöauton ammattiajolupa.
  • Ryhmän 2 osalta ajoterveysvaatimukset eivät täyty, jos henkilöllä on muistisairaus, riippumatta sairauden vaikeusasteesta.

Miten ottaisin ajoterveysasiat läheisen kanssa puheeksi

Liikenneturvan kyselyn mukaan joka neljäs on kantanut huolta läheisensä ajoterveydestä. Lähes yhtä moni on epätietoinen sen suhteen, miten ottaa läheisensä kanssa tämä huoli puheeksi. Tutustu Liikenneturvan, Muistiliiton, Sydänliiton ja Diabetesliiton verkkoaineistoon, joka auttaa käsittelemään ajoterveyttä eri näkökulmista ja antaa läheiselle käytännönläheisiä vinkkejä asian puheeksi ottamiseen.

Kun lopetat ajamisen

Pohtiessa autoilun lopettamista, on hyvä tiedostaa, että liikkumiseen ja asiointiin on löydettävissä ratkaisuja. Tutustu erilaisiin ratkaisuihin täällä. Vinkkilistasta löytyy muun muassa autoilua korvaavia muotoja sekä positiivisia kokemuksia autoilusta lopettamisen jälkeen.