Terveisiä ADIn vuosikokouksesta

Terveisiä ADIn vuosikokouksesta

6.5.2015

Muistiliiton kattojärjestön Alzheimer  Disease Internationalin (ADI) konferenssi alkoi osaltani vuosikokouksella, jossa käytiin tavanomaiset vuosikokousasiat ja valittiin uusia hallituksen jäseniä. Tapahtuma paikkana oli Perth Australiassa.

ADI_pieni.JPG

ADI tekee merkittävää työtä globaalilla tasolla tavoitteenaan ajaa muistisairauksia tärkeimmäksi terveyshaasteeksi koko maailmassa, ja tekee yhteistyötä WHOn ja YKn kanssa. Maalikuussa WHOn järjestämässä kokouksessa oli mukana 80 maan teveysministerit. Monet puhujat olivat korostaneet maidensa Alzheimer- ja muistijärjestöjen tekemää työtä. Erityisen hienoa oli kuulla, että kokouksessa oli ollut kolmen muistisairaan henkilön puheenvuorot. Myös Muistiliitto oli mukana ADIn laatimassa kannanotossa, joka hyväksyttiin WHO:n viralliseksi kokousdokumentiksi, mikä on eriomainen saavutus.

Vuonna 2014 yhteensä 21 maata on maailmassa julkaissut kansallisen muisti-, dementia- tai Alzheimer-strategiansa. Suomi julkaisi omansa 2012, olemme siis kansallisesti varsin pitkällä näissä asioissa.

ADI2_pieni.JPG

ADI täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja näiden vuosikymmenten aikana se on edistänyt merkittävästi

  • kansalaisyhteiskunnan toimintaa järjestötoiminnan kautta,
  • ymmärrystä siitä, mitä kaikkea on hyvä muistisairaan ihmisen hoito ja tuki,
  • ymmärrystä siitä, että muistisairaus on pitkäaikaissairaus ja että sairastumisen riskiä voidaan vähentää,
  • viimeaikoina muistiystävällisten yhteisöjen kehittämistä.

ADI jatkaa työtään lisäten ja syventäneet väestön tietoisuutta muistisairauksista sekä kerää ja levittä tutkimustuloksia, joista on hyötyä muistisairaiden elämässä ja sairauden hoidossa.

Kaiken kaikkiaan viisituntiseksi kokouksen aikana puhuttiin muistisairaiden asioista, keskusteltiin ja väiteltiin järjestön sääntökysymyksistä sekä syötiin ADIn 30-vuotisjuhlakakkua.

ADI3_pieni.JPG

Kirjoittaja: