Saako vanhana päättää itse asioistaan?
17.9.2014
Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan omista asioista päättämistä. Ikääntyneen henkilön osallisuus omien palveluiden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin tukee oman elämän kokemista arvokkaana ja mielekkäänä.
Vanhanakin pitää olla oikeus päättää omista asioistaan. Eikä muistisairaalta ihmiseltäkään saisi vielä kaikkea päätösvaltaa omissa asioissaan. Näitä perustavanlaatuisia seikkoja tuskin kukaan kiistää. Mutta onko vanhuksella tai muistisairaalla henkilöllä palvelujen käyttäjinä mahdollisuutta vaikuttaa saamiinsa palveluihin tai edes omaan asuinpaikkaansa?
Entäpä jos ei ole varmuutta edes siitä, missä kahden viikon kuluttua asuu – tai mistä kunnasta palvelukotipaikan saanut äiti tai isä kahden viikon kuluttua löytyy. Kuuluuko vanhan ihmisen ääni päättäjien korviin ja onko sillä vaikutusta päättäjien tekemiin palveluhankintoihin ja niiden sisältöön? Nämä perustavanlaatuiset kysymykset ovat tulleet ajankohtaisiksi, kun kunnat ja sote-alueet kilpailuttavat palvelujaan entistä useammin. Vaikka oikeus valita kotipaikkansa on turvattu jo perustuslaissa, pitkäaikaishoidossa oleva henkilö saattaa joutua muuttamaan kilpailuttamisen johdosta jopa vieraalle paikkakunnalle.
Joskus vai onkohan useinkin niin, että palvelukotien asukkaiden kotikunnissa ja sote-alueilla pohjustetaan heidän siirtojaan toisiin palvelukotipaikkoihin ja jopa toisiin kuntiin kuuntelematta asiassa heitä itseään tai edes heidän omaisiaan. Omaisillekin saatetaan tiedottaa vasta siinä vaiheessa, kun päätökset on jo tehty. Perusteluina päätöksille saatetaan esittää myöhemmin, että asukkaat olivat niin sanotuilla väärillä paikoilla sairaalassa eikä vapaita palvelukotipaikkoja oman kunnan alueella ole ollut.
Tuskinpa ketään nykyaikana kuitenkaan viedään uuteen palvelukotipaikkaan vastoin omaa tai omaisten tahtoa, mutta miten palvelukotipaikkaansa ja omiin palveluihinsa voi vaikuttaa, onkin jo visaisempi kysymys. Siirtopäätöksessä kuuleminen ja vaikuttaminenkin ovat eri asioita. Kuulla voi, mutta vaikutusta sillä ei välttämättä aina ole. Perustuslaki kuitenkin turvaa vaikuttamismahdollisuuden omiin palveluihin. Kun kuitenkin kysymys on viime kädessä kunnan järjestämisvastuuseen ja julkisen hallintotehtävän hoitamiseen liittyvästä tehtävästä, asian hoitamisessa ja toteuttamisessa onkin jo yllin kyllin pohdittavaa sosiaalihuollon viranhaltijoilla ja luottamushenkilöillä nykyisessä sote- ja kuntauudistushetteikössä.
Pitkäaikaishoidossa olevien muistisairaiden henkilöiden välttämättömiä siirtoja valmisteltaessa tulisikin varata riittävästi aikaa asianmukaiseen tiedottamiseen ja neuvotteluun näiden henkilöiden ja heidän läheistensä kanssa yksilöllisesti ja inhimillisesti hyväksyttävien ratkaisujen aikaansaamiseksi. Palvelu- ja hoivakotipaikkojen jaossa pitää ottaa huomioon myös asiakkaan oman sosiaalisen verkoston säilyminen. Erityisesti muistisairaille henkilöille tutut ja läheiset ihmiset ovat ensiarvoiset tärkeitä. Hoitopaikan vaihtaminen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, jos iäkkään henkilön laadukasta hoitoa ei enää voida turvata siinä yksikössä, jossa hän asuu. Vanhuspalvelulain esitöiden mukaan kilpailuttaminen ei sellaisenaan voi muodostaa sellaista erityistä syytä, jonka perusteella hoidon pysyvyydestä voitaisiin poiketa, vaan asiaa tulisi tarkastella asiakkaan kokonaistilanteen kannalta.
Vanhuspalvelulain 14 § on arvopykälä. Erityisesti 14 § 2 momentissa määritellään, että pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Lisäksi säädöksessä edellytetään, että pitkäaikaishoidossa oleva henkilö voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Arvokkaaseen elämään kuuluu säädöksen mukaan myös hoitojärjestelyn pysyvyys, johon vain iäkkään henkilön omasta tai hänen läheisensä toivomuksesta tai muusta erityisen painavasta ja perustellusta syystä voidaan puuttua. Kuntien liiketaloudelliset syyt eivät voi olla tällaisia syitä. Kilpailutetussakin palveluasumisessa tulisi pyrkiä asiakkaan pitkäaikaiseen ja pysyvään asumiseen. Suositeltavaa näissä tapauksessa on se, että halutessaan huonokuntoiset ja ikääntyneet asiakkaat voivat jäädä tuttuun palvelukotipaikkaan asumaan ja kunta voi tehdä yksittäisen asiakkaan osalta hankintalain 67 §:n mukaisen suorahankintapäätöksen. Suorahankinta voidaan tehdä aina, jos hoidon pysyvyys sitä vaatii ja tarjouskilpailun järjestäminen olisi kyseisen asiakkaan kannalta merkittävän hoito- ja asiakassuhteen turvaamiseksi kohtuutonta tai epätarkoituksenmukaista.
Kirjoittaja:
Anja Karvonen-Kälkäjä, oikeustieteen tohtori, vanhuusoikeuden asiantuntija
