Muistiasiat vaaliagendalle!

Muistiasiat vaaliagendalle!

16.2.2015

Isoja asioita on helpompi käsittää, kun niitä katsoo pienemmässä mittakaavassa. Esimerkiksi muistisairauksia. Pyörittelin mielessäni ja taulukkolaskentaohjelmassa ajatusta, että pian valittavat 200 kansanedustajaa ovat Suomen aikuinen väestö pienoiskoossa.

Todennäköisyyksien ja hyvin epävirallisten laskelmieni mukaan (taustalla tieto etenevien muistisairauksien esiintyvyydestä) heistä kuusi sairastaisi keskivaikeaa- tai vaikeaa muistisairautta. Joka vuosi 0,72 eli melkein yksi kokonainen edustaja sairastuisi etenevään muistisairauteen. Muistisairaan ihmisen lähipiiriin heistä kuuluisi vähintäänkin kymmenkunta. Muistisairaus yhdistää koko joukkoa, sillä ketä meistä muistisairaus ei olisi koskettanut tavalla tai toisella, läheltä tai vähän kauempaa?

Muistiliitossa on viime kesästä asti kasvateltu vaalikuumetta. Kevään eduskuntavaaleissa valitaan 200 suomalaista tekemään päätöksiä, jotka tuntuvat jokaisen muistisairaan ja heidän omaisensa arjessa. Miten omaishoidontukea kehitetään? Ovatko kuntoutuspalvelut tulevaisuudessa nykytilannetta paremmin myös muistisairaiden ihmisten saatavilla? Jäävätkö muistisairaat yksin ja turvattomina omiin koteihinsa, vai mihin vanhoihin ja uusiin tukikeinoihin panostetaan? Luodaanko Suomesta muistiystävällinen vuoteen 2020 mennessä, kuten vuonna 2012 julkaistu kansallinen muistiohjelma lupaa?

Tuomme yhdessä paikallisten muistiyhdistysten kanssa vaalikeväänä esiin muistisairaiden ja heidän läheistensä eteen tehtävän työn tärkeyden. Toivomme, että tänä vuonna valittava eduskunta ajaa yhtenä rintamana muistisairaiden ihmisten asiaa. Välittää.

Lue lisää Muisti15-kampanjasta, haasta kansanedustajaehdokkaat sitoutumaan muistiystävällisen Suomen rakentamiseen ja katso ketkä ovat jo lähteneet mukaan: www.muisti15.fi.

Kirjoittaja: