Asenteissa on parantamisen varaa

19.12.2014

Törmäsin kaupan hedelmätiskillä pitkästä aikaa vanhaan tuttavaani ja hänen vaimoonsa. Sitten viime näkemän ystäväni terveydentilassa oli tapahtunut muutos – hänellä oli todettu muistisairaus jokin vuosi takaperin. Ystäväni kertoi kuitenkin pärjäävänsä hyvin sairautensa kanssa.

Olin tietysti surullinen ystäväni sairastumisesta. Mutta samalla olin iloinen siitä, että hän puhuu asiasta avoimesti ja kokee saavansa ympäriltään tukea arkeensa.

Muistisairaat tarvitsevat tukea, jotta pärjäävät arjen parissa ja kotona mahdollisimman pitkään. He eivät tarvitse stigmaa ja negatiivisia asenteita, joita sairastuneiden ympärille usein kerääntyy.

Ajauduin väittelyyn sosiaalihuollosta hyvin perillä olevan poliitikon kanssa siitä, pärjääkö muistisairas kotona vai ei. Muistisairas pärjää kotona ja pystyy osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon, kunhan yhteiskunnan tukirakenteet ja asenteet sen vain mahdollistavat. Valitettavan usein tiellä ovat omat asenteemme.

Tutkimus ja tieto lisääntyvät jatkuvasti. Kotona asumista tukevat teknologiat ovat koko ajan helppoäyttöisempiä ja mahdollistavampia – ne tulisi ottaa nopeammin ja tehokkaammin terveydenhuollon käyttöön.

Myös uusi tutkimustieto tuo työkaluja parantaa muistisairiden elämää. Suomalaisvetoisen FINGER-projektin löydökset muistisairauksen ennaltaehkäisystä ovat vakuuttavia. Ennaltaehkäisevien toimin (liikunnan ja ravintotietouden lisääminen sekä säännöllinen aivojen harjoittaminen) parannettiin 30 prosentilla testiryhmän kognitiivista toimintakykyä ja ennaltaehkäistiin aivojen rappeutumista.

Muistisairauksien synnyn viivyttämisellä on suuri merkitys. Projektin yhteydessä arvioitiin, että viisi lisävuotta terveenä ennen sairauden puhkeamista vähentäisi muistisairaiden määrää puolella.

FINGER-projektin tulokset ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailmaa. Ennaltaehkäisyn merkityksestä on pitkään puhuttu, mutta sen tueksi tarvitaan tämän kaltaisia tutkimustuloksia. On myös tärkeä huomata, että toimet muistisairauksien ennaltaehkäisemiseksi ovat osoittautumassa pitkälti samanlaisiksi kuin kroonisten sairauksien kohdalla. Jatkossa tulisikin käsitellä näiden sairauksien ennaltaehkäisytoimia enemmän yhdessä.

Toivon ennen kaikkea asennemuutosta, jonka myötä muistisairaisiin suhtaudutaan kuten näkö- tai liikuntavammaiseen – henkilöön, jolle tarjotaan apua ja tukea. Joku jolta kysytään liikennevaloissa, voiko ohjata oikeaan suuntaan.

Henkilökohtaisesti toivon, että jos itse joskus sairastun, voin kertoa siitä avoimesti pelkäämättä, että minulta viedään vapaus päättää ja valita. Haluan sairaudestani huolimatta päättää miten ja missä elän – ja haluan että tätä tahtoani kuullaan ja kunnioitetaan.

Kirjoittaja: