Unohtaminen

Kuvituskuva: Kuoro laulaa yhdessä.

Unohtaminen

Unohtaminen on normaalia: sitä tapahtuu jokaiselle, koko ajan. Unohdetaan nimiä, puhelinnumeroita, kouluaikaisia biologian oppeja ja viime vuoden tapahtumia.

Opitut taidot ja tärkeimmät muistot eivät kuitenkaan yleensä katoa mielestä. Ystävien nimet, polkupyörällä ajaminen, muistot hääpäivästä ja äidin esiliinan tuoksu säilyvät todennäköisesti koko elämän.

Unohtamisen syitä ja teorioita

Usein arjen unohteluissa on kyse keskittymiskyvyn vaikeuksista, ei niinkään muistin virheistä. Asiaa ei ole alunperinkään painettu kunnolla mieleen, kun esimerkiksi lukiessa huomaamatta pohtiikin samalla huomista ostoslistaa tai työpäivää. Vaikka silmät liikkuvat tekstin mukana, ei tieto tallennu mieleen, jos ajatukset ovat muualla.

Muistin toiminnassa onkin olennaista tarkkaavaisuuden suuntaaminen. Tarkkaavaisuus herpaantuu esimerkiksi väsyneenä, kivuliaana tai masentuneena, ja toiminnasta tulee hajamielistä.

Unohtamisesta tunnetaan monenlaisia teorioita. Mikään niistä ei päde jokaisessa tilanteessa, mutta ne voivat auttaa ymmärtämään muistamisen ja unohtamisen monimutkaista toimintaa.

Häipymisteoria

Muistiaines haalistuu, koska sitä ei käytetä ja siten vahvisteta.

Muistissa oleva asia ei todennäköisesti katoa kokonaan, vaan oikean reitin löytäminen kyseisen tiedon tai muiston luokse vaatii enemmän aikaa ja vaivaa. Oikea vihje, kuten aiheeseen liittyvä tuoksu, valokuva tai ihminen voi kuitenkin palauttaa vanhankin muiston elävänä mieleen.

Häirintä- eli interferenssiteoria

Unohtaminen johtuu siitä, että toinen tieto sotkee toista muistiainesta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun juuri mieleen painettu puhelinnumero unohtuu, kun ovikello soi ennen kuin numeron ehtii naputtaa puhelimeen. Tai toisaalta: jos ovi avataan koko ajan puhelinnumeroa toistaen, ei ehkä jälkeenpäin muista, mitä ovikelloa soittaneella ihmisellä oli asiana.

Torjuntateoria

Ikävät ja epämiellyttävät asiat unohtuvat miellyttäviä helpommin. Torjuntateoria selittäisi esimerkiksi sen, miksi jotkut eivät muista sota-aikaa tai vaikeaa lapsuutta.