Muistin toiminta

Kuvituskuva: Kuoro laulaa yhdessä.

Muistin toiminta

Muistia tarvitaan kaiken aikaa. Arkikielessä muistilla tarkoitetaan pitkäkestoista muistia – varastoa, jonne tallennetaan kaikki tärkeä tieto, kuten kertotaulu, läheisten syntymäpäivät ja ostoslistat. Muistin toiminta on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, joka voidaan jakaa useaan toiminnalliseen osaan.

Yleisin tapa hahmottaa muistin rakennetta ja ymmärtää sen toimintaa on erottaa toisistaan hetkellinen aistimuisti, lyhytkestoinen työmuisti ja pitkäkestoinen säilömuisti.

  • Aistimuisti tuo aivoihin tietoutta aistien kautta. Se voidaan edelleen jakaa ikoni-, kaiku- ja kosketusmuistiin sen mukaan, mitä aistimuksia minnekin aivoalueelle tallennetaan. Aistimuisti on osa tajuntaa, vaikkei sitä useinkaan tiedosta. Vasta kun tieto kulkeutuu työstettäväksi työmuistiin, aistien vastaanottamaa tietoa ajatellaan aktiivisesti.
  • Työmuisti pitää asioita mielessä vain muutamia sekunteja. Työmuisti toimii, kun esimerkiksi puhelinnumero tarkistetaan luettelosta ja pidetään mielessä sen näppäilyyn saakka.
  • Säilömuisti jakaantuu tosiasioita sisällään pitävään semanttiseen muistiin ja tarinoita ja elämyksiä sisältävään tapahtuma- eli episodiseen muistiin. Säilömuistissa on myös taitomuisti, johon tallennetaan opitut taidot, kuten pyörällä ajaminen.

Säilömuisti on rajaton varasto. Sinne siis voidaan tallentaa loputtomasti tietoa ja kokemuksia, jotka voimme muistaa koko elinikämme, vaikka toki matkan varrella myös paljon unohtuu.

Säilömuistin toimintaa voidaan selittää mieleen painamisen, mielessä säilyttämisen ja mieleen palauttamisen kolmijaolla. Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Jotta ylipäätään voidaan muistaa mitään, on työmuistissa käsitelty tieto painettava säilömuistiin, jossa se säilyy, kunnes se palautetaan mieleen eli takaisin työmuistin työstettäväksi.

Säilömuisti toimii parhaiten, kun sinne tallennetut tiedot on lokeroitu mahdollisimman hyvin. Suuret kokonaisuudet muistuvat mieleen todennäköisesti paremmin kuin yksittäiset tiedonjyväset.